sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hiljaiseloa - To 24.09.09

Meillä vietellään tällä hetkellä hiljaiseloa ja koetetaan ottaa rauhallisesti, etteivät nuo Okin ikenet aukea.
Eli maanantaina käytiin eläinlääkärissä nipsaisemassa nuo yläkulmurit pois.
Ensin annettiin rauhoittavaa ja Oki ei millään meinannut nukahtaa vaan sinnitteli hereillä lähemmäs 20 minuuttia. Sitten uni vei voiton.
Itse hampaiden poistossa ei kauaa kestänyt n. 15min.
Mukaan saatiin kipulääkkeet neljäksi päiväksi ja suuhuuhdeputeli. Nyt pitää huomiseen asti turvottaa ruoka ihan mössöksi ennen tarjoamista ja suu pitää huuhdella kahdesti päivässä kahden viikon ajan.

Okin hampaat ennen poisto-operaatiota:

Tässä pari päivää on ollut, ettei ole lenkeillä voinut tuota tottelevaisuutta juuri opettaa, kun ei ole ollut pehmeitä namupaloja. Penska onkin ollut hieman vallaton ulkoillessa...
Tänään sitten otettiin sisällä sellainen 10 min ihan perusasioita, jotka Oki jo osaa (maahan, istu, seuraa, tänne, paikka + perusasento käsiohjauksella). Palkkana käytettiin tällä kertaa kinkkusuikaleita.
Jospa nyt taas ulkonakin menisi vähän paremmin.

Eilen piti käydä (taas) ostamassa Okille uusi hihna. Tämä pönttöpää nykäisi entisen nahkahihnansa poikki päivälenkillä toissapäivänä.
Onneksi tuo osaa luoksetulon (ja noudattaa sitä;), joten ei tarvinnut alkaa metsästää koiraa ympäri Lappeenrannan keskustaa ja pelätä milloin raukka jää auton alle.
Tällä kertaa ostin Hurtan suht paksun nylonhihnan, jos se kestäisi ehjänä hieman pidempään...

Kunhan tuo Oki nyt tuosta tervehtyy täysin, niin pitää aloittaa tuo hihnassa vetämisen poisopettaminen. Koira on nyt viimeiset kaksi viikkoa aina välillä vetänyt kuin hullu... Ajattelin josko kokeilisi naksutinta tähän ongelmaan.
Eli naksua + palkkaa aina, kun koira kulkee nätisti. Saa nähdä tuleeko tulosta.

0 kommenttia: