sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Oki on jo iso poika - To 1.10.09

Oiskis täytti jo puoli vuotta! Miten tämä aika menee näin nopeasti? Vastahan me haettiin Oki meille ja nyt se on jo noin iso ja alkaa näyttää ihan koiralta..
Saa nähdä milloin Okin murkkuilu angstaus alkaa.. Nyt jo kovasti kuolataan kiimaisten narttujen perään ja ulkona asioiden teon jälkeen poitsu koettaa ruovitella niin kovasti.
Ja vähän koetellaan rajoja kotonakin, koetetaan olla tottelematta, mutta kyllä Oki sitten palaa melko nopeasti "maan pinnalle" ja muistaa paikkansa.

Tänään piipahdettiin aamulla koirapuistossa. Oki pääsi taas juoksentelemaan ja ihmettelemään muiden koirien hajuja. Otettiin me siinä vähän tottisharjoitteluakin (paikkaa ja sivulletuloa), kun ei ollut muita koiria.
Okia hieman pelotti, kun sinne tuli kaksi kaupungin työntekijää tyhjentämään roskiksia ja näillä oli keltaiset huomioliivit päällä. Uskalsi kuitenkin mennä moikkaamaan, kun sai näiltä koirannameja ja minä menin edeltä (sieltä selän takaa oli hyvä kuikuilla).
Ilmeisesti ollaan nyt mörköilyiässä.

Pitää varmaankin taas vaihteeksi soittaa Kennelliittoon ja kysellä omistajanmuutospaperien perään. Koira kuitenkin on ollut meillä jo +4kk, rekkari tuli jo aikoja sitten ja pariin kertaan olen kysellyt Kennellitosta että mikä kestää, mutta ei ole näkynyt eikä kuulunut.

0 kommenttia: