sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Oki sisustaa... - To 17.09.09

Voi Oki minkä teit!
Olin tänään poissa kotoa n. neljä tuntia ja herra oli sillä välin päättänyt hieman metelöidä täällä (naapuri kertoi, että penska oli vinkunut jonkin verran), deaktivoida yhden palmuvehkan ja maistella paria nastaa...
Nastat löytyivät siis eteisen lattialta ja minulla ei ollut aluksi harmainta aavistusta mistä ne olivat siihen joutuneet ja oliko koira myös niellyt niitä. Syötin penskalle sitten purkin parsaa varmuuden vuoksi (olin ostanut purkin eilen "jos se hölmö nyt syö joskus jotain").
Myöhemmin tajusin, että nastat ovat peräisin ulko-oven verhosta ja niitä puuttui vain kaksi kappaletta ja koira ei siis ollut päättänyt nautiskella niistä sisäisesti.
Palmuvehkaa Oki oli kuitenkin päättänyt maistella ja kukka oli roskiskamaa, kun tulin kotiin. Pitänee koettaa pelastaa tuo toinen kasvi makkarin puolelle tai keksiä sille joku muu koiran-pitävä-paikka.
Saa nähdä mitä herra pinserikakara huomenna keksii, kun pitää olla yssikseen jo heti aamusta...

Kun olin autuaan tietämätön kotipuolen häppeningeistä, niin kaupasta tarttui mukaan sellain röhkivä possu.
Aluksi koira pelkäsi possua ja ei oikein tiennyt, että mitä sille nyt pitää tehdä. Pikkuhiljaa Oki rohkaistui ja nyt röhköpossu onkin saanut kyytiä ja koira mitä ilmeisimmin tykkää siitä kovasti.

Tässä kuva Okista ja Röhkiksestä:

Käytiin tänään Okin kanssa kävelemässä tuolla eläinklinikalla näyttämässä koiruuden hampaita ja nyt on aika hampaiden poistoon varattuna maanantaille klo 10.
Pitää nyt vain muistaa antaa iltaruoka koiralle vähän aiemmin sunnuntaina.

0 kommenttia: