sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Pohdintaa... - Su 26.7.09

Ääh... En osaa päättää.
Aluksi olin sitä mieltä, että en mene pinsereiden erkkariin Keravalle tuolloin 29.8. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtia "mitä jos sittenkin?"
Eihän täältä ole Keravalle kuin n. 200km ja sinne ajelee sen 2,5h... Eli ei paha.
Näkisi poitsukin muita pinsereitä...

Mutta voin kyllä kuvitella tuon meidän vauvan kehäkäyttäytymisen, olisi nimittäin Okin ensimmäinen näyttely ikinä. Poika täyttää juuri tuona päivänä sen 5kk.
Ja meikäläisen handlerintaidotkin ovat hieman ruosteessa, eli kuulostaa erinomaiselta yhdistelmältä.
Noh, on minulla torstaihin asti aikaa mietiskellä tätä asiaa, silloin on viimeinen ilmoittautumispäivä. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu

Okista on selkeästi tulossa jo iso poika. Merkkailunalkeita on havaittavissa vaikka jalka ei nousekaan. Muutaman kerran tuo on koipeaan nostanut, mutta nekin varmaan ovat olleet vahinkoja.

Huomenna olisi sitten toinen rokotusaika. Toivottavasti tällä kertaa ei ilmene rokotusreaktioita, mutta täällä ollaan valmiustilassa kyytabletit hyllyssä kaiken varalta.

0 kommenttia: