sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Su 19.7.2009

Ei Oki tiedäkään mihin huomenna pääsee. Lähdetään mökille ja Pasi-käppänä tule omistajineen mukaan.
Saavat koirat vähän painia ja juosta siellä.
Ei Oki olekaan hetkeen käynyt mökillä, viimeksi juhannuksena.

Oki on oppinut uuden leikin ja siitä on tullut kyllä ehdoton lemppari, eli "etsi"-leikkiä ollaan tässä nyt leikitty päivittäin muutaman kerran.
Elikkäs piilotellaan koiran nappuloita olohuoneeseen ja Oki odottelee toisessa huoneessa "etsi"-käskyä. Ehkä tämä on Okin mielestä ehdottomasti paras leikki ikinä, koska tässä saa ruokaa.

Penska on alkanut myös hieman keppostelemaan: jos johonkin tuolille tai penkille on unohtunut vaatteita, ne pitää ehdottomasti roudata omaan petiin ja sitten niitä pitää mutustella siellä ihan hiljaa.
Käytetyt sukat ovat Okille kyllä oikea aarre.

Eilen kun käytiin kaupassa, Oki oli hieman tutkiskellut asuntoa ja samalla leikkinyt hieman puutarhuria.
On ollut pitkään puhetta, että ikkunalaudalla olevat auringonkukat ovat kyllä aikansa eläneitä, mutta ei niille sitten olla kuitenkaan mitään tehty.
Noh, Oki oli sitten käynyt tuumasta toimeen ja kun tultiin kotiin, niin muutama kukka oli lattialla (niitäkin oli pitänyt hieman maistaa) ja sohva täynnä multaa.
Silloin ei hirveästi naurattanut, mutta nyt kyllä. Olisi pitänyt tajuta ottaa valokuva tuosta sekasorrosta.

0 kommenttia: