sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

"Olitte poissa ainakin ikuisuuden" - Ma 17.07.09

Sunnuntai-iltana kotiuduttiin miehen kanssa ja koira otti meidät innoissaan vastaan. Loppuillan pentu kulki perässä joka paikkaan ja nukkui aivan vieressä, kun katsoin sohvalla telkkua.
Koetti ilmeisesti varmistaa, ettei taas kadota liian pitkäksi aikaa.

Tänään Oki pääsi käymään koirapuistossakin.
Ensin käytiin päivällä yksin ja illemmalla oli tarkoitus käydä naapurin Pasi-koiran kanssa riehaamassa, mutta puistossa oli koiria enemmän ja vähemmän eikä me sitten kauaa siellä viihdytty.
Pariin kertaan Oki säikähti muiden koirien haukkua, mutta palautui kuitenkin "omaksi itsekseen".
Lähdettiin, kun muutama koira alkoi pomoilla ja puistoon tuli yksi sählimmistä koirista jonka olen koskaan tavannut...
Pitää seuraavalla kerralla katsoa, etteivät nämä ainakaan ole puistossa samaan aikaan..

Oli tarkoituksena kokeilla huomenaamuna, josko olisivat Oki ja Pasi silloin päässeet kaksistaan puistoon, mutta pitää nyt katsoa että mennäänkö sittenkään. Oki vaikuttaa hieman kipeältä...
Koira on ollut hieman apealla tuulella, mutta ajattelin sen johtuneen meidän poissaolostamme. Äsken löysin sitten Okin kaulasta suurehkon patin (halkaisija n. 1,5-2cm), joka ilmeisesti aristaa hieman. En tiedä onko patti ollut jo pidempään vai ilmestynyt vasta meidän paluumme jälkeen.
Poika on myös kuolannut ajoittain tavallista enemmän...
Pikainen googlettelu tarjosi vaihtoehtoina tulehtunutta sylkirauhasta tai imusolmuketta taikka vain rasvapattia.
Kuukelin mukaan jos kyseessä on tulehtunut imusolmuke, silloin on mahdollisuus borrelioositartuntaan...
Eli pitääpä soitella eläinlääkäriasemalle huomenissa ja kysyä, että mitäs nyt.

*edit* Lisätäänpä vielä: Aloin neuloa pojalle villapaitaa. Saa nähdä mitä siitä tulee.

0 kommenttia: