sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Sittenkin vielä pentutottistelua! - Su 18.10.09

Eli olen vielä sitä mieltä, että ei meistä ole tuohon edistyneempien ryhmään menijöiksi. Ja joulutaukokin alkaa 1.11.
Pentutottiksessa käydään siis vielä tämä kausi loppuun (ensi viikolla viimeinen kerta) ja jos sitten tammikuussa koulutusten jatkuessa siirtyisi siihen aloittelevien tokoilijoiden ryhmään.

Nyt pitäisi kehittää joku käskysana tokoseisonnalle, niin pääsisi treenaamaan sitä. Nlyseisonnassa on käytössä "seiso".
Olen koettanut miettiä jotain järkevää, mutta pää lyö tyhjää.... Apua otetaan siis vastaan!

Herran murkkuilu on ilmeisesti pikku hiljaa käynnistymässä. Mammalle piti hieman koettaa murista mehevästä palviluusta, mutta maanpinnalle palautus tuli kuitenkin nopeasti. Okilla ei koskaan ole ollut palviluuta, joten kaipa se piti kokeilla koskevatko vanhat säännöt myös tätä.
Lisäksi tänään koulutuksiin mentäessä Okia alkoi känkättää (ilmeisesti ilma + se, että ketään ihanista toisista koirista ei saanut mennä moikkailemaan) ja koira alkoi venkoilla hihnassa miten sattuu. Mahtoi olla näky, vieressä Okia lähes puolet nuoremmat koirat käyttäytyivät satakertaa paremmin.
Oki koettaa myös "komentaa" palkkaamisen kanssa. Tai sitten tuo on nykyään vain äärettömän kärsimätön. Koira on siis alkanut hyppimään vasten, kun tietää minulla olevan jotain syötävää.

Nyt on Okille ostettu talvitakki. Tuollainen Hurtan talvimantteli. Luulisi, että on lämmin!
Tuli ostettua myös lahkeellinen puku, mutta tuopa olikin liian pieni vaikka liikkeessä tuli verrattua selänpituutta tuohon Hurtan takkiin.
Maanantaina pitää käydä vaihtamassa, toivottavasti niitä isompia kokoja on jäljellä... Pitää ottaa Oki tällä kertaa mukaan, että varmasti tulee oikeaa kokoa!
Laittelen ensi viikolla muutaman kuvan noista pojan vaatteista tänne.

Eipä tässä kai muuta.

0 kommenttia: